Lahottajat luovat elämää

Lahottajasienillä on ollut paikkansa elämässämme jo tuhansia vuosia. Löytyihän muun muassa yli 5000 vuotta sitten eläneeltä jäämies Ötziltä taskustaan taulaa, taulakäävästä valmistettua tulentekovälineistöä sekä jo kauan kansanparannuksen piirissä tunnettua lääkettä pökkelökääpää.  

Käävät ja muut lahottajasienet kasvavat elävässä tai kuolleessa puussa ja saavat tarvitsemansa energian puuainesta lahottamalla. Erilaisia kääpiä näkee erityisesti vanhoissa puissa. Kääpä on sienen itiöemä ja sienirihmastoa kasvaa puunrungon sisällä puuta lahottaen. Lahottajasienet ovat välttämättömiä, sillä ilman niitä puuaines ei lahoaisi milloinkaan.  

Monet käävät ovat kovia ja monivuotisia, ja kasvavat joka kesä hiukan lisää, kuten arinakäävät, kantokäävät ja taulakäävät. Erään lepänarinakäävän itiöemän on tiedetty eläneen 55 vuotta. Joidenkin lajien itiöemät eli käävät ovat pehmeitä ja 1-vuotisia ja kuolevat syksyllä, kuten kauniin keltainen rikkikääpä, punainen häränkieli, suomukääpä tai kääpäorakas. Sienirihmasto jatkaa kuitenkin kasvuaan puun sisällä ja saattaa kasvattaa uusia kääpiä taas seuraavana kesänä.  

Lahopuu on monen lajin elinehto

Lahopuusta riippuvaisia eliölajeja arvellaan Suomessa olevan 4000 – 5000 lajia, mm. hyönteisiä, sieniä ja sammalia. Lahottajasienen lahottaman puun onkaloita käyttävät asumuksinaan myös esimerkiksi liito-oravat, linnut ja lepakot. Puihin muodostuu kokonainen eliöyhteisö, jonka asukkaat ovat riippuvaisia toisistaan ja kaikki pohjimmiltaan puusta. Vanhalla puulla saattaa olla lahottajan ontoksi muovaama runko, onkaloita ja avolahoa. Onkalon pohjalle muodostuu lahoavasta puusta ja onkaloon päätyneistä lehdistä ym. jäänteistä multamaista mulmia, jossa monet hyönteiset elävät ja saavat ravintonsa. Tällaisia ovat vaikkapa tammella elävät aarnisepät ja harvinaistuneet erakkokuoriaiset. Erakkokuoriaiset eivät välttämättä sukupolviin poistu puun onkalosta. 

Lahottajat kaupunkipuissa

Missä luonnossamme kasvaa järeitä vanhoja lehmuksia ja tammia yhtä taajassa kuin kaupunkien viheralueilla? Kaupunkipuiden tarjoamien elinympäristöjen merkitys on huomattu viime vuosikymmeninä erilaisissa lajistoinventoinneissa. Puistoissa ja puutarhoissa elää eteläistä lajistoa, etenkin sieni- ja hyönteislajeja, joiden alkuperäisiä elinympäristöjä olivat pelloiksi raivatut lehtoalueet. Näiden puiden lahottajat luovat siis elintärkeitä elinympäristöjä.  

Joskus kuitenkin laho rungossa, juurenniskassa tai oksantyvessä saattaa heikentää puuta liikaa ja siitä muodostuu riski. Koulutettu puunhoitaja eli arboristi tuntee lahottajasienet, pystyy tekemään lahonmittauksen ja arvioimaan puun kunnon.

Monimuotoisuuden kannalta rakennetun ympäristön vanhat, osittain lahot puut ovat ensiarvoisia. Vanhaa puuta ei elinympäristönä korvaa satakaan nuorta puuta.  

Lahottajasientä ei saa poistettua puusta itiöemää poistamalla eikä ole tarvettakaan.  Sienen lajista riippuu, kuinka nopeasti ja mistä kohtaa runkoa se lahottaa puuainesta. Jotkut lajit viihtyvät vain sydänpuussa, toiset pintapuussa, jotkut oksissa, jotkut juurissa. Käävän ilmaantuminen ei suoraan merkitse kaatotuomiota puulle, sillä esimerkiksi sydänpuuta lahottava haavankääpä ja haapa saattavat elää yhdessä vuosikymmeniä, ilman että puun rakenne heikkenee liikaa. Tämä on mahdollista, kun rungon ulkoreunalla säilyy riittävän paksu terveen puun kerros johtamaan vettä ja ravinteita sekä antamaan tukea, ja kuoren alla on ehjä jälsi- ja nilakerros, joka takaa sokereiden kulkeutumisen ja puun paksuuskasvun.  

Lisätietoa lahottajista ja niiden luomista elinympäristöistä 

• Sienet ja laho Helsingin puissa - Ilmaiseksi ladattava opas kaupunkipuiden yleisimmistä lahottajasienistä (pdf) 
• Jalopuuympäristöjen hoito ja uhanalaiset lajit. Suomen ympäristö 41/2009, Suomen ympäristökeskus (pdf)